Painonnosto

Sportisti parempi leirikohde

Santasportilta löydät kiistatta Suomen parhaat olosuhteet painonnostolle. Tilava harjoitussali palvelee isojakin leiriryhmiä aina aloittelijoista maailman huippuihin saakka. Lajin valtakunnallisena valmennuskeskuksena edistämme ja kehitämme lajia monipuolisesti yhteistyössä Suomen Painonnostoliiton kanssa.

Painonnoston koti Suomessa

Santasportilla järjestetään jopa Euroopan mittakaavassa eniten painonnoston kilpailutapahtumia sekä leirityksiä.

Isännöimme vuosittain lukuisia kansallisen ja kansainvälisen tason arvokilpailuja ja tiiviin lajiliitto- ja seurayhteistyön myötä järjestämme laajasti myös painonnoston koulutusta, leiritystä sekä muuta kilpailutoimintaa.

Santasport on sportisti parempi painonnoston koti niin lajia aloitteleville kuin maailman huipuillekin.

  • Olosuhteet

    Lajiharjoittelu

    Suomessa ainutlaatuinen voimavalmennustila Voimapaja on järjestetty niin, että ohjaajalla on hyvä näköyhteys jokaiselle nostopaikalle, jolloin suurempienkin ryhmien yhtäaikainen harjoittelu on helppoa ja turvallista toteuttaa.

    Voimapajasta löydät nostopaikkojen lisäksi laajan kattauksen lajiharjoittelua tukevaa välineistöä.

    Voimapajan välineistöön kuuluvat:

    • 20 nostopaikkaa Eleikon täydellisine painosetteineen
    • Tangot 10kg, 15kg, 20kg
    • 10 kyykky- ja penkkipunnerruspaikkaa
    • 15 jumppamattoa
    • 2 kuntoyörää
    • selkälihaspenkki
    • kahvakuulat & leuanvetopaikat
    • hyppyaidat, nostopukit & puolapuut
    • verhoilla peitettävät peilit 3 nostopaikalla
    • magnesiumastiat
    • viivekamera

    Oheisharjoittelu

    Urheiluhalli takaa painonnostajille laadukkaat oheisharjoittelumahdollisuudet. Hallista löytyy 200-metrinen juoksurata, loikka- ja hyppypaikat sekä täysin varusteltu kuntosali.

    Ulkona olevaa tekonurmikenttää sekä Ounasvaaran ulkoilureittejä voi hyödyntää palauttavaan aerobiseen liikuntaan tai yhteisölliseen pelaamiseen leiriryhmissä.

  • Valmennus- ja testauspalvelut

    Valmennuspalvelut

    Onnistuneen lajileirin edellytyksenä on ammattimainen lajivalmennus. Kun olet meillä, hyödynnettävissäsi on Suomen paras painonnoston valmennusosaaminen. Kokeneet ammattivalmentajamme toimivat tiiviisti myös seura-, maajoukkue- sekä urheiluakatemiaympäristöissä.

    Lajivalmennuksen lisäksi Santasportilta on saatavilla lajileireille korkeatasoista ravitsemus-, taito- ja psyykkistä valmennusta.

    Testauspalvelut

    Santasportilla on mahdollisuus suorittaa painonnostajien kenttätestejä, joilla voidaan mitata mm. seuraavia ominaisuuksia:

    • kimmoisuus (5-loikka & tasatassu)
    • nopeus (20m & 30m ajanottokennoihin)
    • staattinen tai kevennyshyppy (kontaktimatolla)
    • perinteiset lihaskuntotestit.

    Syksyllä 2021 Santasportille valmistuu uusi testausasema, joka tulee mahdollistamaan painonnoston lajiominaisuuksien yksityiskohtaisen testaamisen ja analysoinnin.

    Painonnostoon erikoistunut, valmistuva testauslaboratorio on ensimmäinen Suomessa ja harvinainen koko Euroopassa.

    Tutustu testauspalveluihimme tarkemmin täältä.

    TESTAUSPALVELUT

  • Koulutustoiminta

    Santasport järjestää painonnoston peruskoulutusta yhteistyössä Suomen Painonnostoliiton kanssa. Lisäksi Santasport järjestää erilaisia painonnostokoulutuksia omien hankkeiden kautta sekä valmentajan ammattitutkintoa (VAT) edistyneemmille valmentajille.

  • Päivittäisvalmennus

    Santasport järjestää painonnostajien päivittäisvalmennusta Lapin urheiluakatemiassa yläkouluikäisille sekä toisen asteen ja huippuvaiheen urheilijoille.

    Tavoitteet yläkoululeirityksessä

    Toiminnassa painotetaan nostajien perustekniikoiden vahvistamista, urheilijaksi kasvamista sekä oppimista harjoitus- ja tehomääriä nostaen tasolle, jossa kehittyminen ja menestyminen on mahdollista kansallisella huipputasolla sekä kansainvälisellä tasolla.

    Tutustu yläkoululeiritykseen

    Tavoitteet huippuvaiheessa

    Huippuvaiheessa painotetaan omaksutun lajitekniikan syventämistä sekä varmuuden hankkimista niin harjoituksissa kuin kilpailutapahtumissa. Tämä mahdollistaa loukkaantumisten välttämisen sekä harjoitustehojen optimoimisen ja sitä kautta tulosten kehittymisen nousujohteisesti.

    Huippuvaiheessa harjoittelun määrä, tiheys ja tehot optimoidaan. Urheilijalle pyritään luomaan mahdollisimman tasapainoinen ja laadukas ympäristö, jossa urheilijan arki saadaan nostettua riittävälle tasolle menestyäkseen lajissa mahdollisimman hyvin.

    Lue lisää urheiluakatemiasta

  • Kumppanuudet

    Teemme tiivistä yhteistyötä seuraavien kumppaniemme kanssa:

    Valmistuvan testausaseman myötä kumppaniemme joukkoon liittyvät myös Saksan sekä Espanjan Painonnostoliitot.

Lisätiedot


Heikki Keskitalo

Painonnosto | lajivastaava

etunimi.sukunimi@santasport.fi

Puh. 040 737 9059