Santasport Pekingiin yhdessä Matti Suur-Hamarin kanssa

Matti Suur-Hamari on lumilautailija, jonka kasvu- ja menestystarina hakevat monella tapaa vertaistaan. Kymmenen vuotta sitten vasemman jalkansa onnettomuudessa menettänyt mies on tänä päivänä kaiken voittanut esikuva, joka haluaa edelleen olla maailman absoluuttisella huipulla omassa lajissaan. Uutta jatko-osaa menestystarinalle kirjoitetaan tästä eteenpäin yhteistyössä Santasport Lapin Urheiluopiston valmennuskeskuksen kanssa.

 

Tahdonvoima, itseluottamus ja tekemisen nälkä. Ne ovat asioita ja ominaisuuksia, jotka erottavat Matti Suur-Hamarin mukaan urheilijoista parhaat. Urheilijoiksi kasvetaan samoilla kentillä, samoilla punttisaleilla ja samoilla ruuilla, mutta pienet nyanssit, jotka kisoissa ratkaisevat, ovat vain ja ainoastaan mielen työtä. Samoilla saatesanoilla Suur-Hamari rohkaisee myös niitä, jotka vasta tavoittelevat menestystä.

–Kun jaksat joka päivä tehdä töitä oman unelman eteen ja puskea menemään, niin kyse on ainoastaan itseluottamuksesta, tahdonvoimasta ja siitä, että itse uskot, että sinusta on siihen. Kun jaksat uskoa itseesi ja niihin isoihin unelmiin, ne kyllä kantavat sinua menestykseen.

Ei tekosyitä

Matti Suur-Hamari on urheilija, joka todella tietää, mistä puhuu. Elokuussa 2009 silloisella 23-vuotiaalla nuorukaisella oli pää täynnä kysymyksiä siitä, millaista elämä tulisi jatkossa olemaan. Mies oli juuri menettänyt vasemman jalkansa polvesta alaspäin liikenneonnettomuudessa. Jälkikäteen kuluneen kymmenen vuoden taival on laittanut Suur-Hamarin miettimään, mitä kaikkea huikeaa hänen elämässään on tapahtunut.

Ensimmäiset toivon kipinät syttyivät Suur-Hamarin sisälle jo sairaalan pedissä. Tuolloin silmään pisti jo nykyinen kilpakumppani, paralympiavoittaja ja maailmanmestari Evan Strong.

–Rupesin YouTubesta katsomaan, mitä tällainen amputoitu pystyy ylipäätänsä tekemään ja sieltä sitten löytyi Evan Strong, joka skeittasi ja lumilautaili proteesin kanssa. Se oli itselleni herättävin hetki, joka sytytti sellaisen palon sisälle, että tässä ei olla mitään menetetty.

–Tuli tunne, että mulla ei ole tekosyitä sanoa, ettenkö pystyisi, kun joku tässä maailmassa pystyy. Se on vain ja ainoastaan minusta itsestä kiinni.

Sen Suur-Hamari on matkansa varrella todennut, että usko ja uskallus uusien juttujen kokeiluun on kasvattanut jokapäiväisistä pienistä voiton tunteista pitkässä juoksussa ison jutun. Kymmenen vuotta sitten sairaalan pediltä noustessaan hän ei olisi uskonut, että joku päivä hänen kaulaansa ripustettaisiin paralympiakultamitali ja vieläpä hänen rakastamassaan lajissa, lumilautailussa. Suur-Hamarin ja suomalaisten suuri hetki Pyeongchangissa maaliskuussa 2018 on osoitus siitä, että itseluottamus ja tahdonvoima ovat sellaisia työkaluja, joilla saa tässä elämässä paljon aikaan.

Tukiverkoston merkitys kaikki kaikessa

Pelkällä yksin pakertamisella tie tähtiin ei kuitenkaan ole auennut. Yksilölajista huolimatta äärettömän iso ja tukeva tukiverkosto on ollut Suur-Hamarille kaiken pohja, jonka päälle on ollut hyvä rakentaa. Lähimpinä tukipilareina ovat toimineet luonnollisesti oma perhe sekä ystävät, jotka ovat aina tukeneet huippulumilautailijan uskomattomiakin mielenliikkeitä.

–Muistan sen hetken, kun sanoin perheelle aikoinaan, että lähden kiertämään maailmancupia lumilautakrossiin. Kerroin, että pakkaan laukut ja lähden Pohjois-Amerikkaan. Kyllähän ne siinä hetken henkeä haukkoivat, mutta ovat kuitenkin aina olleet tukenani.

Menestyksen ja tinkimättömästi tehdyn työn myötä Suur-Hamari on saanut innostettua mukaan myös rahallisia ja muita urheilullisia tukijoita, jotka ovat mahdollistaneet pitkän uran ja hienoja tarinoita jälkipolville kerrottavaksi. Yhteistyökumppaneiden ja tukijoiden merkitys on Suur-Hamarille äärettömän iso, sillä ilman heitä hänestä tuskin olisi tullut yhtä maailman parhaista vammaisluokissa kilpailevista lumilautailijoista. Tätä taustaa vasten myös menestystarinat on tarkoitettu jaettavaksi.

Pekingiin yhdessä matin kanssa

Tällä viikolla Suur-Hamari ja Santasport Lapin Urheiluopisto solmivat yhteistyösopimuksen, joku ulottuu aina Pekingin paralympialaisiin vuoteen 2022 asti. Suur-Hamarin mukaan kyseessä on hyvin kokonaisvaltainen paketti fyysiseen harjoitteluun, mikä on ehdottoman tärkeää hänen omalla urallaan.

Yhteistyö mahdollistaa urheilijalle Santasportin puolelta harjoituspaikat, ravinnon sekä majoittumisen. Myös kaikki urheilijan palautumiseen liittyvät asiat ja asiantuntija-apu ovat vaivattomasti käden ulottuvilla. Suur-Hamari on ennättänyt viettää jo muutaman harjoitusleirin urheiluopiston ympäristössä, sillä yhteistyön alkusysäys tapahtui jo aiemmin keväällä olkapääleikkauksen jäljiltä.

–Leikkauksen jälkeinen kuntoutusjakso suoritettiin täällä Lapin liikuntaklinikalla, jossa tehtiin hyvää intensiivistä kuntoutusta ja saatiin isoja harppauksia eteenpäin. Nyt ollaan oikeastaan päästy hieman etuajassa oikeiden kisatreenien pariin, joten siinäkin mielessä minulle on tullut erittäin luottavainen fiilis tätä yhteistyötä kohtaan.

Santasportin luonnollisuutta kumppanuuden valintana tukevat myös valmennukselliset avut, sillä Suur-Hamarin fysiikkavalmentaja Olli Cajan on toiminut Rovaniemellä opistoympäristössä jo useamman vuoden ajan. Lapin urheiluakatemian huippu-urheilukoordinaattorina toimiva Reijo Jylhä kertoo puolestaan opiston urheilullisista tavoitteista Suur-Hamaria kohtaan.

–Me haluamme olla osana varmistamassa, että Matti Suur-Hamari onnistuu seuraavissa olympialaisissa. Hän on yksi suurimmista mitalitoivoista seuraavissa kisoissa, joten haluamme tarjota hänelle mahdollisimman hyvät edellytykset valmistautua olympialaisiin hyvissä olosuhteissa ja hyvässä valmennuksessa.

Seuraavan kolmen vuoden ajan pääsemme seuraamaan Suur-Hamarin matkaa kohti Kiinaa, josta saamme toivon mukaan kirjoittaa jälleen uuden luvun unelmien kirjoihin.

Voiko kaiken voittaneella olla vielä unelmia?

Suur-Hamarin mukaan hänellä itsellään on juuri nyt hyvä sporttifiilis ja se aiemmin mainittu tekemisen nälkä päällä. Mies myöntää, että vammaispuolella on ajan saatossa tullut voitettua paljon.

–Kolme maailmanmestaruutta, X-Games -kulta, paralympiakulta ja -pronssi ja yksi MM-pronssi siihen päälle. Mitalikaappiin kun katsoo, niin kyllähän sitä on tullut tehtyä jo asioita, mutta sellainen kipinä, mikä tätä lajia kohtaan itselläni on, se on tässä elämässä parasta.

–Se jokapäiväinen tekeminen, kun siihen pystyy latautumaan tavalla, että siitä nauttii ja tykkää aina, kun kisaportti aukeaa, niin se on se juttu.

Suur-Hamari on saanut häntä ympäröivien ihmisten kanssa rakennettua aatteen, että jokapäiväinen harjoituksen maaliin saaminen ja kehittyminen yhdessä valmennustiimin kanssa on tärkein palkinto ja motivaattori urheilijalle. Kilpailuista saadut mitalit ovat vain merkkejä siitä, että tavoitteissa ollaan onnistuttu.

Uudet tavoitteet siintävät kaukana Pekingissä, mutta menestyksenhaluisella Suur-Hamarilla loistaa mielessään myös kirkas unelma. Unelma seistä starttiviivalla vammattomien maailmancupissa ja testata omia rahkeitaan uusissa valoissa. Paralympiavoittaja on käynyt jo kokeilemassa lumilautakrossia vammattomien puolella ja miehen itsensä mukaan tulokset ovat olleet lupauksia herättäviä, joten tavoitteiden asettaminen vammattomien puolelle ei laisinkaan ole tuulesta temmattua.

Tahdonvoima, itseluottamus ja tekemisen nälkä. Uskomalla itseensä ja niihin isoihin unelmiin, menestys seuraa kyllä perässä.

 

Teksti: Harri Nykänen

Kuvat: Alina Mäkikyrö


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia