Viimeiseltä varasijalta opettajaksi – Harri Turpan viesti nuorille: anna itsellesi mahdollisuus
Harri Turpan tie Lapin Urheiluopistolle alkoi viimeiseltä varasijalta ja nopeasta junamatkasta kohti Rovaniemeä. Opiskelusta kasvoi vuosien varrella ammatti, joka johti lopulta työhön samassa paikassa, jossa hän itse aikanaan etsi omaa suuntaansa.

Harri Turppa toimii opettajana liikunnanohjauksen perustutkinnolla.
Kun Harri Turppa sai puhelun opiskelupaikasta, opinnot olivat jo alkaneet. Hän oli viimeisellä varasijalla. Puhelu tuli Lapin Urheiluopiston silloiselta rehtorilta Leena Jääskeläiseltä, joka ilmoitti, että paikka olisi vapautunut.
Parin päivän varoitusajalla Turppa joutui kokoamaan tavaransa kasaan, hyppäämään junaan Tampereelta ja ottamaan suunnan kohti Rovaniemeä.
–Ei siinä paljon ehtinyt miettiä, Turppa muistelee äkkilähtöään.
Se päätös muutti suunnan pysyvästi. Tänä päivänä Turppa opettaa liikunnanohjauksen perustutkinnolla samassa paikassa, jossa itse aikanaan opiskeli. Hän on yksi niistä opettajista, joiden tunneille tullaan mielellään, ja ehkä juuri, että hän tietää miltä tuntuu olla epävarma nuori uuden äärellä.
Oikea ala löytyi Rovaniemeltä
Ennen opiskeluja Rovaniemellä Turppa oli käynyt neljän kuukauden mittaisen liikunnanohjauksen peruskurssin Tampereella Varalan urheiluopistolla. Siellä syntyi ajatus hakea jatkamaan opintoja pohjoiseen. Ajatusta tuki se, että myös useampi kaveri haki samaan paikkaan.
–Kävimme pääsykokeissa porukalla ja porukalla päästiin myös opiskelemaan.
Opiskelu oli tuohon aikaan täysipäiväistä. Päivät alkoivat kahdeksalta ja päättyivät neljältä. Yksittäisiä liikuntalajeja harjoiteltiin käytännön kautta ja tuntimäärällisesti jopa viisinkertaisesti kuin nykyisin. Myös ohjaamista opeteltiin tekemällä.
–Minä opin siellä opiskelemaan. Oivalsin, mikä on minulle paras ja motivoivin tapa oppia asioita. Se vaati sen, että löysin oikean alan.
Opiskeluvuosista Lapin Urheiluopistolla Turpalle on jäänyt erityisenä mieleen yhteisöllisyys. Vuosikurssilla ei ollut merkitystä kaverisuhteiden rakentamiseen, ja jopa urheiluopiston henkilökunta kuului osaksi vapaa-ajan yhdessäoloa.
–Olimme samanhenkistä porukkaa eri puolilta Suomea. Muodostimme toisillemme vähän niin kuin sijaisperheen, jonka kanssa vietimme aikaa yhdessä koulussa ja vapaa-ajalla. Ne verkostot ovat olemassa ja voimissaan vieläkin.
Yliopiston kautta takaisin pohjoiseen
Ajatus opettajuudesta heräsi sijaisuuden kautta Taivalkoskella, ja polku johti lopulta opiskelemaan liikunnanopettajaksi Jyväskylään. Turppa oli nuorena ajatellut, ettei menisi koskaan yliopistoon, mutta toisin kävi. Kun suunta kirkastui, myös itseluottamus kasvoi. Olihan hän oppinut opiskelemaan Lapissa.
Kolme vuotta Jyväskylässä kului nopeasti. Turpan suunnitelmana oli jäädä Keski-Suomeen töihin, mutta sitten vastaan tuli avoin paikka Lapin Urheiluopistolla. Työnkuvaan kuului muun muassa luontoliikunnan opettaminen, johon hän oli kerryttänyt osaamista jo opiskeluajoilta. Haasteeseen oli helppo vastata myöntävästi.
–Ajattelin, että tulen viideksi vuodeksi, mutta vuosia on kertynyt sittemmin huomattavasti enemmän, Turppa myhäilee.

Turpan mukaan oma ala ja tapa opiskella löytyvät rohkeasti kokeilemalla.
Ihmisten kohtaaminen liikunta-alan ytimessä
Tänä päivänä Turpan työ on monipuolista liikunnan ja ohjaamisen opettamista. Luontoliikunta kulkee yhä mukana, vaikka maailma ympärillä on muuttunut.
–Lankapuhelimet ovat vaihtuneet kännyköihin ja vihkot tietokoneisiin. Ruudun tuijottaminen ja sitä kautta istuminen ovat lisääntyneet huomattavasti, Turppa toteaa huolestuneena.
Yksi asia ei kuitenkaan ole muuttunut, sillä liikunta-ala ja opettajan työ ovat yhä ensisijaisesti ihmisten kohtaamista. Turppa itse pyrkii kohtaamaan opiskelijat kasvotusten aina kun mahdollista.
–Asioita on mukavampi käydä läpi kasvotusten kuin pelkästään viestittelyn kautta. Uskon, että myös asioita on helpompi opiskella käytäntöön liittäen ja itse käytännössä. Kaikkea voi harjoitella, myös ihmisten kohtaamista.
Opettajan mukaan opiskelijoiden ikärakenne on vuosien varrella muuttunut suuntaan, jossa yhä useampi tulee suoraan peruskoulusta. Se tarkoittaa samalla myös sitä, että moni on vasta etsimässä suuntaansa, kuten Turppa itse aikanaan.
–Kaikkien ei tarvitse tietää valmiiksi, mitä haluaa tehdä loppuelämänsä. Täällä saa myös etsiä.
Turvallinen paikka kasvulle
Monelle pohjoissuomalaiselle nuorelle kynnys lähteä etelään voi tuntua suurelta. Toisaalta myös jääminen voi herättää epäilyksiä siitä, voiko Rovaniemellä menestyä.
Turppa on itse kulkenut molempiin suuntiin. Hän lähti etelästä pohjoiseen, kävi Keski-Suomessa ja palasi takaisin.
–Talo on minulle tuttu ja Lapissa on hyvä olla. Myös menneisyys auttaa minua ymmärtämään, millaisia kysymyksiä ja haasteita nuorilla opiskelijoilla voi olla.
Hän painottaa, ettei liikunta-alalle vaadita tietynlaista persoonaa.
–Kaikkien ei tarvitse puhua papupadan lailla ollakseen hyvä alalla tai työssään. Persoonallisuus on rikkaus, eikä sitä tarvitse kenenkään muokata.
Ehkä juuri siksi hänen tunneillaan on tilaa myös niille, jotka eivät ole vielä varmoja omasta suunnastaan. Nuorelle, joka pohtii seuraavaa askeltaan, Turpalla on yksinkertainen viesti.
–Anna itsellesi mahdollisuus kokeilla. Oppimista tapahtuu varmasti, kunhan annat sille itse tilaisuuden.
Joskus tie voi alkaa viimeiseltä varasijalta. Joskus siitä samasta tilaisuudesta ja paikasta voi muodostua vuosikymmenten mittainen elämäntyö.
Teksti & kuvat: Harri Nykänen


