Tanssialan perustutkinto

Tutkintonimike on tanssija (180 osp)

Tanssialan perustutkinto on toisen asteen ammatillinen perustutkinto, josta valmistutaan tanssijaksi. Opinnot painottuvat tanssijan perustehtävien hallintaan sekä tarjoaa mahdollisuuden kehittää tanssiteatterillista sekä musiikkiteatterillista osaamista laaja-alaisesti.

Tutkintoinfo

  • Tietoa koulutuksesta

    Koulutuksen laajuus on 180 osp, joka koostuu yhteisistä tutkinnon osista (35 osp) sekä ammatillisista tutkinnon osista (145 osp). Koulutus antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Opiskeluaika on 1–3 vuotta.

    Päivät koostuvat muun muassa tanssitekniikkatunneista, produktiotunneista, tanssin tuntemuksesta sekä kehonhuollosta. Opiskelijana pääset treenaamaan katutansseja, kansantanssia, jazztanssia, nykytanssia ja balettia. Lisäksi tiiviskurssien muodossa mm. steppiä ja klovneriaa. Esiintyminen on oleellinen osa opiskelun arkea heti opintojen alusta saakka.

    Ammattinimike tanssija antaa hyvän pohjan suoraan työelämään tai mahdollisiin jatko-opintoihin Suomessa tai ulkomailla. Tanssija voi toimia esimerkiksi erilaisissa produktioissa, tanssiryhmissä, itsenäisenä ammatinharjoittajana sekä erilaisissa näyttämötaiteen tehtävissä.

    Opiskelija on meille ykkönen ja hänelle laaditaan oma henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Jokainen kulkee omaa polkuaan omia tavoitteitaan kuunnellen kohti omia unelmia. Tässä sinua auttaa oma ohjaava opettaja koko koulutuksesi ajan.

    Santasport tarjoaa tanssialasta kiinnostuneelle monipuolisen koulutuksen, joka toteutetaan työelämälähtöisesti niin paikallisten kuin valtakunnallistenkin yhteistyökumppaneiden kanssa.

    lue lisää opintopolussa

  • Kenelle koulutus sopii?

    Pääsyvaatimuksena on vähintään peruskoulun oppimäärän suorittaminen. Aikaisempi tanssiharrastus katsotaan eduksi koulutukseen hakeutumisessa.

  • Yhteishaku

    Toisen asteen yhteishaku 20.2.-19.3.2024. Haku opintopolku.fi -palvelussa.

    Yhteishaku on tarkoitettu peruskoulun päättäville. Jos olet päättänyt peruskoulun jo aiemmin, voit hakea yhteishaussa. Mikäli olet jo suorittanut aiemmin jonkin ammatillisen perustutkinnon, lukion tai muun tutkinnon opintoja, jatkuva haku on sinua varten.

  • Jatkuva haku / Muut hakijat

    Lukion, ammatillisen perustutkinnon tai muita tutkintoja suorittaneet henkilöt voivat hakea suoraan oppilaitokseen sähköisellä hakulomakkeella jatkuvassa haussa. Jatkuvassa haussa varsinaista rajattua hakuaikaa ei ole, joten koulutukseen voi hakea koska tahansa. Hakulomakkeet löytyvät jokaisen koulutusohjelman omalta sivulta.

  • Pääsy- ja soveltuvuuskoe

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeessa arvioidaan

    • Tanssilliset valmiudet 3,5p.
    • Ilmaisulliset valmiudet  2p.
    • Musiikilliset valmiudet  1,5p.
    • Haastattelu 3p.

    Yhteishaun soveltuvuuskokeet

    • 15.5.2024

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeita jatkuvan haun kautta hakeneille järjestetään erillisten ilmoitusten mukaisesti.

    Pääsy- ja soveltuvuuskokeet järjestetään paikan päällä sekä etänä.

    Jatkuvahaku soveltuvuuskokeet

    • 1.12.2023
  • Opiskelun kustannukset

    Urheiluopistossa tutkintoa suorittava opiskelija saa maksuttoman opetuksen ja ruoan viitenä päivänä viikossa. Kustannuksia opiskelijalle tulee opiskelumateriaalista, välineiden ja oppikirjojen hankinnasta, opintomatkoista sekä valinnaisaineiden mahdollisista lisäkustannuksista.

    Opiskelijalla on mahdollisuus saada valtion opintotukea. Opiskelijan etuisuuksiin kuuluu lisäksi Santasport Lapin Urheiluopiston hyvin varustettujen tilojen ja suorituspaikkojen käyttö.

  • Työtehtävät, joissa tutkinnon suorittanut voi toimia

    Tutkinnon suorittanut tanssija voi työskennellä esimerkiksi tanssiryhmissä, tuotantokeskuksissa, teatterissa, televisiossa, elokuvissa, viihdeteollisuudessa, matkailu-, mainos- ja sirkusalalla, mutta myös sosiaali- ja terveysalalla sekä eri alojen työpaikoilla.

  • Urheilijoille – Lapin urheiluakatemia

    Tanssialan perustutkintoon hakevalla urheilijalla on mahdollisuus samalla hakeutua Lapin urheiluakatemiaan. Tälle urheilulinjalle pyrkivän on tanssialan tutkintoon haun yhteydessä vastattava erillisiin urheilijan lisäkysymyksiin, jotka aukeavat hakukohteiden alle automaattisesti Opintopolku -palvelussa.

    Lisätietoja urheiluAkatemiasta

Tanssijan polku

Jatkuva haku

Lisätiedot

Taina Tuomitie

Opintosihteeri

education@santasport.fi

Puh. 040 710 6346

Viljami Pekkala

Opettaja, tanssiala

etunimi.sukunimi@santasport.fi

Puh. 040 689 2894

Piia Semeri

Opettaja, tanssiala

etunimi.sukunimi@santasport.fi

Puh. 040 754 7617


Jaa sivu eteenpäin

Opiskelijalle

Tälle sivulle on kerätty tietoa toisen asteen ammatillisiin koulutuksiin hakemisesta sekä Santasport Lapin Urheiluopistolla opiskeleville hyödyllisiä linkkejä.