Jouko Lukkarila – Kiitelty ja kiistelty ihmisten valmentaja

Jouko Lukkarila on ollut tuttu näky vuosien varrella monelle Lapin Urheiluopiston käytäviä kulkeneelle opiskelijalle, urheilijalle ja muulle henkilöstölle. Oululaissyntyinen valmentaja, opettaja ja kouluttaja on tullut tutuksi myös siitä, kuinka hänen ajatuksensa asioista ovat jakaneet mielipiteitä monien keskuudessa. Lukkarilalla itsellään tämä asia on ollut tiedossa, mutta mieli on silti levollinen eläkepäivien koittaessa.

–Koen, että olen urani aikana saanut jättää tietynlaisen peukalonjäljen, vaikka kaikki mikä on tehty oikein, ei ole aina ollut kivaa. Kun asioita tekee, kuten niitä pitäisi tehdä, niin kavereita ei välttämättä missään ympäristössä kauheasti saa, Lukkarila perustelee omaa toimintatapaansa.

Lukkarilalle on alusta asti ollut tärkeää arvopohjainen tapa toimia. Hänen arvomaailmaansa kuvastaa hyvin se, ettei mikään ei ole käytännöllisempää kuin pohjata asioita tutkittuun tietoon ja teorioihin. Tämän suhteen keskustelukulttuuri on ajan saatossa päässyt loppumaan useampaankin kertaan, vaikka Lukkarila korostaa, että asiat ovat olleet hänelle aina asioita.

–Joku viisas on joskus sanonut, että niin kauan, kun pystyt toteuttamaan omia arvoja työssäsi, on se sinulle oikea paikka, mutta sitten kun et enää pysty, on aika jäädä pois. Sen lisäksi, että eläkepäivät ovat lähestyneet, on minulle viimeisten vuosien aikana tullut tunne, että nyt on oikea aika antaa tilaa muille.

Muutoksen puolesta puhuvan Lukkarilan mielestä katseet tulisi olla aina tulevaisuudessa nykyhetken sijaan, mutta tässä vaiheessa teemme poikkeuksen. Lukuisten muistojen ja tarinoiden myötä otamme nyt lyhyen katsauksen menneeseen esittelemällä muutaman mieleen painuneen tarinan hänen uransa varrelta.

Liikunnan parissa kutsumusammatissa

Liikunnanopettajuus on toiminut Lukkarilalle kutsumuksena nuoresta pitäen jo ennen valmistumistaan liikunnanohjaajaksi 1979. Tavoitteekseen hän asetti tuolloin suomalaisen liikuntakasvatuksen muuttamisen, johon ajatus oli kirvonnut omista lukioaikaisista kokemuksista, jotka eivät leikkisästi sanottuna olleet kauhean innostavia.

Samoihin aikoihin hän joutui tekemään päätöksiä oman urheilu-uran suhteen, jatkaako lupaavasti alkanutta jääkiekkoilijan uraa vaiko keskittyä opettajan tehtäviin, sillä esikoispoika oli tuloillaan. Päätös syntyi lopulta pelissä tarvittavien kädentaitojen kautta, jotka Lukkarila koki itsellään sillä hetkellä riittämättömiksi, joten pian esikoisen syntymän jälkeen hän vastaanotti ensimmäisen virkansa Taivalkoskelta.

Siellä nuori opettajan alku heräsi välittömästi siihen, mikä merkitys liikunnalla on yleiseen koulunkäyntiin.

–Koululiikunta tarjoaa äärettömän paljon erilaisia kasvatustilanteita. Liikunnan opetuksen laadulla on myös suuri vaikutus siihen, millainen koulurauha ja muu koulunkäynti yleisesti ottaenkin on, Lukkarila kertoo.

Taivalkoskelta Lukkarilan perhe muutti muutaman mutkan kautta Rovaniemelle 80-luvun loppupuolella. Perheen esikoispoika oli tässä välissä saanut rinnalleen sisaruksen, joista molemmista isä itse on erittäin ylpeä. Keskustelun lomassa perhe nousee muutoinkin useasti esille, mikä viestii perheen arvoa ja merkitystä entisen matkamiehen elämässä.

Rovaniemellä hän astui virkaan ensin Korkalovaarassa vuonna 1988, kunnes siirtyi vuotta myöhemmin Lapin Urheiluopiston leipiin. Urheiluopistotöiden ohella Lukkarila jatkoi aiempia töitään Jääkiekkoliitolle aluevalmentajana ja kouluttautui samalla kognitiiviseen ja ratkaisukeskeiseen psykologiaan.

Maajoukkueiden syntipukista maailmanmestariksi

Lukkarila on vuosien varrella ollut virkavapaalla Lapin Urheiluopistolta useammankin kerran erinäisten valmennuskomennusten vuoksi. Ensimmäisen kerran tällainen tapahtui vuonna 1992, kun hän otti Matti Alatalon kanssa ohjat -78 -syntyneiden maajoukkueessa. Pari vuotta myöhemmin Alatalo suuntasi kuitenkin Sveitsiin ja tilalle tuli uusi päävalmentaja, joka päätti myös Lukkarilan ensimmäisen maajoukkuepestin.

–Ajatuksemme eivät hänen kanssaan kohdanneet, joten palasin Rovaniemelle tehden hommia yhtä aikaa niin Jääkiekkoliitolle kuin opistolle.

Liiton hommat tarkoittivat käytännössä seuraavan ikäluokan maajoukkuetehtäviä, joihin Lukkarila yhdisti myös väitöskirjatyönsä. Väitöskirjaa varten Lukkarila dokumentoi pelaajien kokemuksia ryhmäilmiöstä varsin tiiviisti, mikä oli näin jälkeenpäin ajateltuna hänen onnensa.

–Kolmen ja puolen vuoden aikana meidät yritettiin erottaa kolme kertaa, koska teimme asioita niin eri tavalla. Pahimmillaan kaksi kuukautta ennen MM-kisoja minulta kysyttiin, mitä oikein sählään. Onneksi meidän työskentelyä oli dokumentoitu aika hyvin, joten pystyin esittämään heille, mitä olimme tehneet.

Vaikka vastarintaa oli kosolti, löytyi liitosta myös miehiä, joihin Lukkarila pystyi tukeutumaan asiassa kuin asiassa.

–Useimmiten olin yhteydessä Kalervo Kummolaan, joka käski olla huoleti. Arvostan ”Kalea” suuresti siinä, että hän kuuntelee ihmistä. Kun asiat oltiin käsitelty asioina, oli Kummola seuraavassa liittohallituksen kokouksessa vain ilmoittanut, että Lukkarila jatkaa.

Samaisen kokouksen aikaan Lukkarila oli valmistautumassa alle 18-vuotiaiden maajoukkueen kanssa MM-kisoihin, jotka pelattaisiin Saksassa keväällä 1999. Hän oli kerännyt kasaan suuren ryhmän, joka ei monienkaan mielestä ollut millään tasolla lahjakas saati valmis menestymään. Lukkarila oli kuitenkin luottavaisena ilmoittanut liittohallituksen kokouksesta poistuessaan, että pian nuo pojat tekevät hänestä maailmanmestarin.

–Tiesin sen etukäteen. Kun lähdimme Suomesta, kävin kampaajalta hakemassa valmiiksi kullanväristä hiusväriä, Lukkarila muistelee hymähdellen.

Kokouksesta poistumisen jälkeen eräiden toimesta oltiin vielä lyöty vetoa jo pelkästään välieriin pääsystä aika raskainkin panoksin, mutta tämän Lukkarila pääsi onneksi kuittaamaan nokkelasti jälkeenpäin.

Lukkarilan (takarivi vas.) luotsaama U18-maajoukkue juhlimassa maailmanmestaruutta Saksassa keväällä 1999. (Kuva: Jääkiekkoliiton arkisto)

Suomi vei kisoissa maailmanmestaruuden ennen Ruotsia ja Slovakiaa, mikä oli lähes kaikille suuri yllätys. Lukkarilan Leijonista kasvoi vastoin odotuksia joukkue, jossa pelaajat tiesivät tasan tarkkaan, mitä tehdä. Pelaajia osallistettiin pitämään luentoja toisilleen ja heitä kierrätettiin systemaattisesti niin, että jokainen oppi tuntemaan toisensa ihmisenä.

–Teimme yhdessä hauskoja juttuja. Kävimme muun muassa iltakirkoissa, jotta pelaajilla oli turvallinen olo ryhmässä. Joukkueesta kasvoi henkisesti äärimmäisen vahva ja itseohjautuva, Lukkarila kertaa syitä onnistumiseen.

Vuosi huipentui liiton päätapahtumaan, jossa Lukkarilalle luovutettiin Kalen Kannu osoituksena merkittävästä kiekkoteosta. Lukkarila oli ensimmäisiä kyseisen palkinnon saajia ja myöhemmin tuota palkintoa ovat päässeet pokkaamaan muun muassa Timo Jutila, Jukka Jalonen sekä Erkka Westerlund.

Raadollinen ammattimaailma

Kullantuoksuisen kevään jälkeen Lukkarilaa kosiskeltiin naisten maajoukkueen peräsimeen tavoitteena nostaa joukkue taistelemaan pronssia kirkkaammista mitaleista Salt Lake Cityn talviolympialaisissa 2002. Kisoihin oli aikaa 18 kuukautta, joten aikaa oli vähän ja muutosta oli tapahduttava laajalla säteellä. Valmennuksen toimintatavat tietäen myös muutosvastarinta oli valmis.

Maajoukkuenimeämisen lisäksi Lukkarilalle tarjottiin pestiä siirtyä Raimo Summasen aisapariksi Helsingin Jokereihin, kun Summasesta oli tulossa narripaitojen pääkäskyttäjä.

–Tunsin ”Ramin” entuudestaan ja mietin pitkään lähdenkö mukaan, mutta lopulta tuli tunne, että mukaan oli lähdettävä. Minulla oli kuitenkin ehto Hjallikselle, että saisin viedä naisten projektin loppuun, Lukkarila muistelee.

–Olin kaksi vuotta Jokereissa, jonka aikana kävin vain kuusi kertaa kotona. Se oli kova pätkä, josta täytyy nostaa hattua vaimolleni.

Olympiaprojekti päättyi karvaaseen pettymykseen, kun Ruotsin maalivahti Kim Martin torjui kolmen kruunun mahdille voiton pronssiottelussa. Se oli Lukkarilan mukaan viimeinen niitti sille, että Jääkiekkoliiton tehtävät loppuivat kuin seinään.

–Naisten projekti piti myllätä mielessä niin monella tavalla, että siitä nouseminen vei aikaa. Balsamia haavoille toi kuitenkin samaisen kevään Suomen mestaruus Jokereissa.

Toistaiseksi viimeinen ammattivalmentajan pesti osui lopulta vuodelle 2005, kun Lukkarila lähti toistamiseen Jokereiden kelkkaan oltuaan hetken aikaa kotonaan Rovaniemellä. Joukkuetta tähdittävät tuolloin jenkkimaalivahti Tim Thomas sekä nuoret suomalaislupaukset Valtteri Filppula ja Jani Rita.

–Lähdimme kaksi viikkoa ennen liigakauden alkua leirille Ruotsiin. Kaikki asiat sujuivat moitteitta, kunnes Thomas tuli sanomaan, että hänen pitäisi lähteä Bostonin NHL-kaukaloihin. Seuraavana Filppula tuli aristellen ilmoittamaan, että hänen agenttinsa oli tehnyt sopimuksen Detroitin kanssa ja viimeisenä vielä Rita, jonka uusi seura tulisi olemaan Edmonton Oilers.

–Kausi alkoi, mutta olimme haasteen edessä, sillä emme saaneet hankittua maalivahtia Thomasin tilalle. Sitten tuli potkut ja seuraavana aamuna joukkueeseen ilmestyi kaksi uutta maalivahtia.

Jokerikeikka kesti lopulta kuusi kuukautta ja tämän päätyttyä Lukkarila teki päätöksen, että hänen osaltaan ammattivalmentajuus saisi jäädä. Arvomaailmat sotivat jälleen rankalla kädellä raadollista ammattimaailmaa vastaan, joten vastuusta syösty valmentaja koki pystyvänsä jättämään isomman kädenjäljen suomalaiseen valmentajuuteen koulutyössä.

Viimeiset kuluneet vuodet Lukkarila onkin toiminut Rovaniemen ja sittemmin Lapin ammattikorkeakoulun liikunnanohjaajakoulutuksessa lehtorin ominaisuudessa. Lukkarila on ollut mukana tekemässä yhteensä 13 opetussuunnitelmaa liikunnanohjaajakoulutukseen, joten kädenjälki siihen, miltä koulutus tällä hetkellä näyttää, on suuri. Päivät alkavat kuitenkin käymään työuran osalta vähiin, joten on aika luovuttaa kapula nuoremmille polville.

–Olen aina ajatellut, että ainoa pysyvä asia maailmassa on muutos. Muutoksen pitäisi aina kohdata tiedon mukana tuoma tarve, joka tulee vastaan tulevaisuudessa. Toivonkin, että asioita osattaisiin tarkastella tarpeeksi pitkälle tulevaisuuteen jatkossa, Lukkarila heittää viimeisen toiveen töitään jatkaville.

Santasport Lapin Urheiluopisto haluaa kiittää Jouko Lukkarilaa kaikista kuluneista vuosista ja toivottaa mitä parhainta onnea jatkoon sekä mukavia eläkepäiviä!

Teksti: Harri Nykänen