Maastojousiammunnan MM-kilpailut käynnistyvät Ounasvaaralla!
Santasportilla ja Ounasvaaralla on ilo ja kunnia isännöidä maastojousiammunnan MM-kilpailuviikkoa, joka käynnistyy perjantaina 30. kesäkuuta. Tapahtumaan osallistuu noin 900 kilpailijaa ympäri maailman, joten se aiheuttaa pieniä muutoksia tilojemme käytössä sekä palveluidemme aukioloajoissa.
Maastojousiammunnan MM-kilpailut järjestetään ensimmäistä kertaa lajin historiassa yöttömän yön auringon alla Rovaniemen Ounasvaaralla 30.6.-8.7.2023. Varsinaisia kisapäiviä tapahtuman aikana on viisi, joista ensimmäinen on vuorossa maanantaina 3. heinäkuuta. Kisojen avajaisia vietetään Santasportilla sunnuntaina.
Santasport toimii MM-kilpailujen kisakylänä, jossa tapahtumaan osallistuvat oleskelevat, majoittuvat ja ruokailevat. Myös tapahtuman infopisteet löytyvät saman katon alta. Kisajärjestäjät ovat toivottaneet myös yleisön tervetulleeksi aistimaan maastojousiammunnan tunnelmaa.
Turvallisuuteen on kiinnitetty tapahtumassa erityistä huomiota, sillä Ounasvaaralla on kussakin kilpailuryhmässä noin 150 jousiampujaa. Ounasvaaralle on asennettu myös opastuskylttejä, jotka ohjaavat yleisöä sekä ohikulkijoita pysymään turvallisella alueella. Itse kilpailualue on rajattu nauhoilla, jotka osoittavat selkeästi, missä ei saa kulkea. Santasportin ulkotekonurmikenttä toimii puolestaan kilpailijoiden harjoitusalueena.
Maastojousiammunnan MM-kilpailuihin saapuu osallistujia 31 eri maasta. Suomalaisia maastojousiampujia kisoissa nähdään yhteensä 63. Kilpailuja käydään sekä päiväs- että yöaikaan. Kisajärjestelyistä vastaa Kansainvälinen Maastojousiampujain Liitto sekä Suomen Maastojousiampujain Liitto.
Tapahtuman vaikutukset aukioloaikoihin 30.6.–8.7.
Santasportin vastaanotto
Avoinna päivittäin 24/7
Ravintola Puhti
Aamiainen klo 6:30–10:00
Lounas klo 11:00–16:00
Päivällinen klo 16:30–20:00
Iltapala (tilauksesta) klo 20:30–
Buusti Deli & Lounge
Avoinna päivittäin 10:00–22:00
Tapahtuman vaikutukset urheiluhallin käyttöön 30.6.–8.7.
Urheiluhallin kentät ja radat ovat varattuina maastojousiammunnan MM-kilpailutapahtumaan 28.6. klo 7:00 – 9.7. klo 15:00 välisen ajan.
Urheiluhallin kuntosali, painonnostoalue, CrossFit-sali, voimistelupääty sekä judotatami ovat käytettävissä tapahtuman aikana normaalisti, poislukien sunnuntaina 2.7. klo 18–21 sekä perjantaina 7.7. klo 18–22.
Muut tilat ja palvelut ovat toiminnassa normaalien aukioloaikojen mukaisesti.