MM-rallin vaikutukset Santasportilla 22.-28.2.
Ensi viikolla ajettava MM-rallin osakilpailu Arctic Rally Finland aiheuttaa erityisiä järjestelyjä Santasportilla 22.-28.2.2021 välisenä aikana. Tapahtuman kisakeskus on parhaillaan rakentumassa Santasportin alueelle, jossa tulee varautua erilaisiin liikennejärjestelyihin sekä uusiin kulkureitteihin maanantaista 22.2. alkaen.

Opaskartta Santasportin käyttäjille ja vierailijoille ralliviikon ajaksi.
Ensimmäiset Rovaniemen MM-ralliin osallistuvat tehdastallit ovat saapuneet Rovaniemelle ja aloittaneet huoltoparkin rakentamisen Lappi Areenan paikoitusalueelle kuluneen viikon maanantaina.
Toiminta tapahtuma-alueen rakentamisen suhteen kiihtyy päivä päivältä ja viimeistään maanantaina 22.2. alue tulee olemaan aidattu tapahtumanjärjestäjien toimesta siten, ettei alueella pääse kulkemaan.
Sunnuntaihin 21.2. saakka kaikki Santasportin alueella toimivat palvelut ja tilat ovat avoinna normaalisti ja sisään pääsee perinteisiä kulkureittejä pitkin. Lappi Areenan paikoitusaluetta lukuun ottamatta myös kaikki pysäköintialueet ovat käytössä sunnuntai-iltaan asti.
Ohessa koottu muistilista järjestelyistä, jotka vaativat varautumista Santasportilla vierailevilta.
Santasportin päärakennus
Ralliviikolla asiakkaiden normaalissa käytössä ovat urheiluhalli, keilahalli, kylpylä, CMS-kuntosali sekä Saaga- ja Köngäs -ryhmäliikuntatilat.
Maanantaista 22.2. alkaen sisäänkäynti päärakennukseen tapahtuu hotellin vastaanoton kautta. Päärakennukseen pääsee myös sairaalan puoleiselta sivuovelta. Ounashallin puoleinen sisäänkäynti kuuluu aidattuun suoja-alueeseen, eikä ole täten käytössä ralliviikon aikana.
Ravintoloista yläkerran Puhti-ravintola on varattu koko viikoksi rallijärjestäjien ja tapahtumaan liittyvien toimihenkilöiden käyttöön, eikä se ole avoinna muille ruokailijoille. Alakerran ravintoloista Leiripaikka on varattu Santasportilla majoittuville ja Buusti talon henkilökunnalle sekä muille asiakkaille.
Median työskentelytilat sijaitsevat päärakennuksen viereisessä Kammi 2 -rakennuksessa. Tästä johtuen Seitasali pukuhuoneineen on poissa käytöstä koko ralliviikon ajan. Ryhmäliikuntatunnit on siirretty erillisen ohjelman mukaisesti päärakennuksen Saaga- ja Köngäs -saleihin. Corestudio ja Lapin Liikuntaklinikka palvelevat asiakkaita normaalisti.
Ounashalli
Ounashalli on suljettuna käyttäjiltä 22.-28.2. välisenä aikana. Myöskään Ounashallin pysäköintipaikat eivät ole käytössä tapahtuman vuoksi ralliviikolla.
Lappi Areena
Lappi Areenan jäävuorot kaikissa halleissa toimivat normaalisti koko ralliviikon ajan. Lappi Areenan ala-aula sekä ala-aulan puoleiset kulkureitit ovat sen sijaan suljettuina käyttäjiltä maanantaista alkaen. Ala-aulaa ei näin ollen voi käyttää esimerkiksi urheilijoiden lämmittely- tai oheisharjoittelutilana.
Ralliviikolla sisäänkäynti Lappi Areenan jäähalleihin sekä CrossFit -salille tapahtuu sairaalan puoleisen sivustan välitasanteelta erillisten opasteiden mukaisesti. Sisäänkäynnillä on myös järjestyksenvalvoja opastamassa käyttäjiä.
Autoliikenne välitasanteelle sallitaan ainoastaan nouto & jättö -periaatteella. Autojen kulkureitti tapahtuu Ounasrinteentieltä kääntyen Lappi Areenan kohdalta vasemmalle. Risteyksessä on liikenteenohjaus. Ralliliikenne huomioon ottaen, suosittelemme autolla kulkemista välitasanteelle vain välttämättömissä tapauksissa. Turvallisempi tapa on liikkua kävellen Porokadulta kulkeutuvaa pyörätietä pitkin Lappi Areenalle.
Pysäköintirajoitteet ja -suositukset
Maanantaista 22.2. alkaen autojen pysäköintimahdollisuudet ovat minimaaliset. Pysäköintialueista käytössä on ainoastaan urheiluhallin päädyssä sijaitseva parkkialue, jossa sielläkin paikkoja on vain rajoitetusti majoitusvieraiden johdosta.
Suosittelemmekin käyttämään ralliviikon ajan joukkoliikennettä, kimppakyytejä sekä nouto & jättö -periaatetta mahdollisuuksien mukaan. Vaihtoehtoisesti auton voi pysäköidä Porokadun paikoitusalueille tilojen sallimissa puitteissa. Porokadulta matkaa Santasportille on kävellen noin 300 metriä.
Ounashallin sekä Lappi Areenan paikoitusalueet kuuluvat Arctic Rally Finlandin aidoitettuun suoja-alueeseen, jonne ei ole mahdollista kulkea 22.-28.2. välisenä aikana.
Hiihtämään suunnitteleville suosittelemme autojen pysäköimistä joko suoraan Ounasvaaran Hiihtostadionille tai Hiihtomajantien yläpäässä sijaitseville paikoitusalueille.
COVID-19 huomiot
Arctic Rally Finland -tapahtumassa noudatetaan sekä Suomen viranomaisten että kansainvälisen autourheiluliitto FIA:n edellyttämiä tiukkoja terveysturvallisuuskäytäntöjä. Kansainväliset vieraat ovat tiukkojen testauskäytäntöjen alaisia.
Rovaniemellä järjestettävän MM-rallin osakilpailun varsinaisena järjestäjänä toimii AKK Sports Oy. Paikallisena yhteistyökumppanina järjestelyissä toimii puolestaan kokenut Rovaniemen Urheiluautoilijoiden järjestelyryhmä.