Nuorten olympiavalmentajat Santasport Lapin Urheiluopistolla

Reilu kymmenkunta päätoimista nuorten olympiavalmentajaa kokoontui alkuviikosta Rovaniemelle keskustelemaan valmennuksesta ja antamaan vertaistukea muiden lajien kollegoille. Olympiakomitean nimeämiä nuorten olympiavalmentajia löytyy Suomesta kaikkiaan 90.

Olympiakomitea käynnisti vuonna 2006 päätoimisten Nuorten Olympiavalmentajien (NOV) palkkausprosessin, jonka tavoitteina on varmistaa valmentajalle mahdollisuus päivittäiseen ja pitkäjänteiseen valmennustyöhön nuorten lahjakkaiden urheilijoiden kehittämiseksi sekä parantaa valmentajien asemaa suomalaisessa urheiluvalmennusjärjestelmässä.

Valmennusosaamisen asiantuntija Pia Pekosen mukaan prosessi tarkoittaa käytännössä sitä, että Olympiakomitea maksaa osan valmentajan palkasta ja järjestää aika ajoin sparraustilaisuuksia, joissa nuorten olympiavalmentajat pääsevät kehittämään omaa osaamistaan ja voimaantumaan kollegoiden kesken.

Osa nuorten olympiavalmentajista kokoontui maanantaina ja tiistaina Lapin Urheiluopistolla järjestettyyn valmentajatapaamiseen, jonka punaisena lankana toimi tuloksen tekeminen.

–Suunnittelimme ohjelman niin, että aikaa jää reilusti vuorovaikutukselle. Keskusteluissa olemme käyneet läpi, mitä se tuloksen tekeminen on valmentajilla, jotka toimivat nuorten parissa, Pekonen kertoo tapaamisen ohjelmistosta.

Maajoukkuevalmentajan haastava työnkuva

Nuorten valmennuksessa tuloksen tekeminen ei kuitenkaan tarkoita aina tuloslistan tuijottamista, vaan myös sitä, kuinka nuori lahjakas urheilija kehittyy kohti huippua. Saman haasteen eteen on päässyt myös ex-RoKi-luotsi Petri Karjalainen, joka valmentaa tällä hetkellä Suomen alle 17-vuotiaiden maajoukkuetta.

–Maajoukkuetoiminnassa ei tavallaan ole sitä arkea, että olisi harjoitukset päivittäin ja 60 peliä kaudessa. Mulla se vaikuttaminen painottuu pääasiassa turnausten ympärille ja niiden myötä tehtävien palautekäyntien yhteyteen.

–Maajoukkuevalmentajana olen tosi tiiviisti yhteydessä seuravalmentajiin, sillä seuroissa tehdään kaikki se pelaajaa kehittävä työ, Karjalainen kuvailee haastavaa työnkuvaansa.

Toissa kaudella RoKin mestisjoukkuetta valmentanut Karjalainen on viihtynyt uudessa pestissään hyvin, vaikkakin sopeutuminen nuorten sekaan 15 vuoden ammattilaisjääkiekossa toimimisen jälkeen on ottanut oman aikansa.

–Viime vuonna, kun aloiteltiin poikien kanssa, he olivat sen 15-kesäisiä, joten maailmankuva on ollut hieman erilainen, mihin olen tottunut. Jo pelkästään yhteiskunta, mihin nämä nuoret kasvavat, on täysin erilainen kuin meillä vanhemmilla. Siinä mielessä hienoa opettelemisen aikaa itsellekin, Karjalainen kertoo.

Rikastuttavia keskusteluja

Nuorten olympiavalmentajien tapaamisessa oppia oli ammentamassa joukkuelajivalmentajien lisäksi lukuisia yksilölajien valmentajia. Rovaniemellä korkeakoulututkintonsa suorittanut Saku Tiilikainen osallistui ensimmäistä kertaa kyseiseen tapahtumaan ja kokemukset vertaistuesta olivat rikastuttavia.

–On ollut hullun siistiä nähdä, mitä nuo muut lajit tekevät. Äskenkin meille kerrottiin naisten lätkämaajoukkueesta ja heidän toimintatavoistaan, mikä oli näin valmentajan näkökulmasta silmiä avaavaa.

–Isoin anti tässä tapahtumassa on mielestäni ollut se, että pääsee keskustelemaan muiden lajien koutsien kanssa ja tuomaan ehkä itsekin omia ajatuksia mukaan, Vuokatti-Ruka Urheiluakatemiassa ja juniorimaajoukkueessa lumilautailuvalmentajana toimiva Tiilikainen kiteyttää.

Myös Karjalainen yhtyy Tiilikaisen näkemykseen NOV-tapaamisen annista.

–Käytännössä nämä tapahtumat ovat henkilökohtaisesti palkitsevimpia, sillä muuten me ollaan siinä samassa kuplassa, puhutaan jääkiekosta, sen johtamisesta ja harjoituttamisesta. Täältä saa aina paljon avaimia käteen käytännön työhön.

Toisin kuin Karjalainen, Tiilikainen pääsee vaikuttamaan urheilijoidensa kehittymiseen päivittäisvalmennuksessa ja tavoitteetkin oman valmentajauran suhteen on asetettu lumilautailijoille tyypillisen rennosti.

–Haluan saada omista junioreistani parhaan irti, enkä pelkästään lajissa, vaan että niistä tulee mahdollisimman hyviä tyyppejä ja pystyn jeesaamaan heitä siinä, missä he ikinä apua tarvitsevatkaan, Tiilikainen päättää.


Jaa sivu eteenpäin

Muita uutisia