Santasport tarjoaa kansainvälisen vertailun kestävät olosuhteet taitoluistelun lajileirien sekä kilpailutapahtumien järjestämiselle aina junioreista maajoukkuetasolle asti. Ammattimaiset tukipalvelut mahdollistavat sekä yksin- että muodostelmaluistelijan kehittymisen huipulle saakka.
Taidetta ja urheilua yhteensovittamassa
Santasport toimii taitoluistelun alueellisena valmennuskeskuksena, jossa keskitytään sekä yksinluisteluun että muodostelmaluisteluun. Valmennusta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Rovaniemen Taitoluistelijoiden kanssa.
Vahvan päivittäisvalmennuksen lisäksi järjestämme vuosittain taitoluistelun lajileirejä, joihin saamme usein tähtivalmentajiksi mukaan lajin huippuasiantuntijoita. Tarjoamme myös käyttöön ammattimaiset ja monipuoliset asiantuntijapalvelut, jotka tähtäävät taitoluistelijan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
-
Olosuhteet
Lajiharjoittelu
Jääurheiluun tarkoitettu Lappi Areena tarjoaa taitoluistelijoille mitä parhaimmat olosuhteet lajiharjoittelulle. Katsomokapasiteetiltaan 3500-paikkaisessa kisahallissa tunnelma on katossa, kuten myös nykyaikaiset äänentoisto- ja valaistustekniikat, joiden avulla onnistut koreografiassasi mutkitta.
Kisahallin lisäksi Lappi Areenalta löytyy kaksi harjoitushallia, joissa molemmissa on nykyaikaiset äänentoistojärjestelmät.
Oheisharjoittelu
Santasportilta löydät kaiken tarvitsemasi myös oheisharjoittelun toteuttamiseen leirin aikana.
Oheisharjoittelumahdollisuudet:
- 3 peilisalia (Juta, Saaga, Seita)
- Voimistelupääty ja tatami
- Urheiluhalli monipuoliseen harjoitteluun ja testaukseen
- Kylpylä palauttavaan ja huoltavaan harjoitteluun
- Tasokkaat kokoustilat video-oheisten järjestämiseen
-
Valmennus- ja testauspalvelut
Valmennuspalvelut
Taitoluistelun valmennusosaaminen Santasportilla on laadukasta, nuorta luistelijaa kehittävää sekä yksin- että muodostelmaluistelupuolella. Ammattivalmentajamme toimivat tiiviisti sekä seura- että urheiluakatemiaympäristössä.
Valmennuspalvelumme pystyvät tarjoamaan luistelijoille myös lajia tukevaa taitovalmennusta, voimistelua sekä tanssia. Taitoluistelijoiden tukena ovat lisäksi maan parhaat asiantuntijat psyykkisen valmennuksen sekä ravintovalmennuksen saralla.
Testauspalvelut
Santasportilla on mahdollisuus suorittaa monipuolisesti taitoluistelijoiden fyysisten ominaisuuksien testauksia kattavien testausvälineiden sekä testaamiseen erikoistuneiden henkilöiden avulla.
Tutustu testauspalveluihimme tarkemmin täältä.
-
Päivittäisvalmennus
Santasport järjestää taitoluistelijoiden päivittäisvalmennusta Lapin urheiluakatemiassa yläkouluikäisille sekä toisen asteen ja huippuvaiheen urheilijoille.
Tavoitteet yläkoululeirityksessä
Taitoluistelun yläkoululeirityksen tavoitteena on tarjota työkaluja itsensä kehittämiseen lajillisesti, fyysisesti sekä elämänhallinnallisesti.
Lajiharjoittelussa keskitytään pääasiallisesti urheilijan yksilöllisten taitojen kehittämiseen luistelijan omista lähtökohdista. Leireillä opetellaan myös kokonaiskuormituksen hallintaa arjen ja aikataulutuksen sujuvoittamisen kautta, psyykkisten taitojen harjoittelua ja hyödyntämistä harjoittelussa ja kilpailuissa sekä monipuolisen ravinnon ja palauttavan harjoittelun merkitystä.
Tarjoamme yläkouluikäisten valmennusta sekä yksin- että muodostelmaluistelijoille.
Tavoitteet huippuvaiheessa
Toisen ja korkea-asteen opintojen aikana akatemiatoiminta toteutetaan tiiviissä yhteistyössä paikallisen taitoluisteluseuran kanssa. Harjoittelu suunnitellaan yksilöllisesti luistelijan tarpeiden mukaan.
-
Kumppanuudet
Teemme tiivistä yhteistyötä seuraavien kumppaniemme kanssa: