Tunneside vahvistaa liikunnallista elämäntapaa

Kun puhumme liikkumattomuudesta, unohdamme usein vetovoiman lainalaisuudet. Vetovoima on pysyvä ominaisuus, jos sitä tukevat tekijät ovat olemassa. Myös ihastumisessa on kyse vetovoimasta, jossa muodostuu tunneside. Tunneside voi vahvistua ajan myötä ja muuttua rakkaudeksi. Rakkaus vaatii huolenpitoa, kuten mikä tahansa tunneside, sillä muuten se heikkenee ja häviää. Tunnesiteitä ei synny pelkästään ihmisten välisissä suhteissa, vaan tunneside voi syntyä myös liikkumiseen. Osalle käykin näin jo lapsena harrastuksen tai vapaa-ajan liikkumisen kautta. Vastaavasti osa meistä kohtaa negatiivisia kokemuksia lapsuusajan liikunnassa ja tunneside jää heikoksi.

Liikkumaan lähtemisen vaikeus tai aloittaminen on ehkä suurin syy liikkumattomuuteen, vaikka jokaiselle meistä tulee liikunnan jälkeen hyvä olo. Tällöin liikuntaan ei ole syntynyt riittävän vahvaa tunnesidettä, ja koska ihmisellä on jatkuva pyrkimys toimia taloudellisuuden periaatteella, eivät perinteiset syyt välttämättä riitä motivaation ylläpitämiseen. Tästä syystä motivaatiota haetaan muun muassa uusista treenivaatteista, aktiivisuusmittarista ja harjoitusohjelmista, joiden vaikutus motivaatioon on lyhytaikainen. Tiedostamme liikunnan vaikutukset hyvinvointiin, mutta emme läheskään aina pidä itse liikkumisesta. Jos tilanne on jo tällainen liikkuvien osalta, miten voimme houkutella liikuntaa harrastamattomia ihmisiä liikkumaan?

Liikuntakentässä on eri ryhmiä, joilla on omat mielipiteensä liikunnasta, jotka korostavat oman lajin paremmuutta muihin nähden. Tiettyjä liikuntatapoja korostetaan myös siksi, että ne saattavat olla jonkinlainen statussymboli. Osalle liikunnan pitää tuntua, jotta se koetaan tehokkaaksi. Toisille liikkuminen on taas matalatehoista liikeharmoniaa. Liikesuorituskyvyn näkökulmasta kumpikaan ei ole täydellinen tapa liikekyvyn kehittämiseen. Liikkumisen kehittyminen edellyttää progressiivisuutta ja suunnitelmallisuutta. Olemme liikuntatieteen näkökulmasta kiinnostuneita lähinnä liikunnan fysiologisista vaikutuksista. Käsityksemme liikunnan vaikutuksista keskittyy pitkälti fyysisen kunnon ja ulkonäön parantamiseen, ja vasta viime vuosina huomio on lisäksi kiinnittynyt mielen hyvinvointiin.

Pelkästään fyysinen kunto ja hyvinvointi eivät luo sellaista tunnesidettä liikuntaa niin, että se tukisi läpi elämän. Hyvä fyysinen kunto saattaa muuttua erilaisten elämänmuutosten mukana. Lapsen syntymä, avioero, yrittäjyys tai läheisen kuolema. Isojen elämänmuutosten aikana liikunta jää usein prioriteettilistojen viimeiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin tunnesiteet korostuvat vasta, kun ne ovat uhattuna tai hetkellisesti menetetty. Ne voivat toimia myös kimmokkeena niiden huolehtimiseen niin kauan, kun uhka on taas ohitettu. Poikkeuksiakin toki on, kuten kaikessa. Ne kuitenkin vain vahvistavat säännön.

Olemme tässä tilanteessa tiedonpuutteen vuoksi. Liikunnan ja hyvinvoinnin ammattilaisten osaaminen on keskittynyt monesti kapeaan erityisosaamiseen, jonka vuoksi kuluttajalla on vaikeuksia nähdä liikunnan vaikutusten kokonaiskuvaa. Keskustelu ammattilaisten välillä johtaa usein erimielisyyksiin siitä, mikä on paras tapa lisätä liikuntaa ja hyvinvointia. Tilanne pahenee entisestään, kun tähän yhtälöön lisätään kaupallisuus. Samaan aikaan ihmisten huonovointisuus oireilee lisääntyvänä liikkumattomuutena.

Tämä osoittaa, että emme ole vielä onnistuneet siinä tehtävässä, jolla kansalaiset oppivat luomaan kestävän pohjan omalle hyvinvoinnilleen. Kyse ei siis pelkästään ole yksilön vastuusta oman hyvinvoinnin suhteen, vaan myös kuinka me ammattilaiset tuemme sitä omalla laaja-alaisella osaamisellamme.

Ymmärrämmekö me kuitenkaan ihmistä liikkujana kokonaisvaltaisesti? Esimerkiksi uintitekniikat on aikoinaan kirjoitettu pohjautuen pitkälti dynamiikkaan ja mekaniikkaan, jättäen ihmisen kehon toiminnallisuuden täysin taka-alalle. Tästä syystä huippu-uimarit ovatkin pitkään uudistaneet lajia tekemällä päinvastoin kuin oppikirjoissa kehotetaan. He ovat olleet riittävän itsevarmoja luottamaan oman kehon ja liikkeen tuntemuksiin, saavuttaen näin paremman suorituskyvyn kuin mitä sen hetkinen tutkittu tieto on tarjonnut. Lajin kehitystä on kuitenkin rajoittanut pyrkimys tulkita kehitystä aiempiin teorioihin nojaten.

Liikunnallinen elämäntapa on seurausta liikunnasta nauttimisesta. Nauttiminen tulee kyvykkyydestä liikkua, joka vahvistaa tunnesidettä ja liikunnallisen elämäntavan pysyvyyttä. Liikekyvykkyys on riippuvainen kehon ominaisuuksista ja jokaisella meistä on eriasteinen kyvykkyys liikkua, joka on seurausta meidän arkisesta liikkeestä. Liikkumisen helppous ja vaivattomuus kertoo hyvästä lihasten syttymisjärjestyksestä. Toimivassa kehossa lihasten aktivointi alkaa lantioseudulta ja heijastuu ulospäin kohti raajoja. Kävely, roskan poimiminen maasta, punnerrukset tai leuanveto alkavat liikkeenä lantiosta. Jopa ihannoitu keskivartalo tarvitsee lantion aktivaation tuekseen, jonka vuoksi yksittäisen kehonosan tärkeyden korostaminen kokonaisuuden yläpuolelle on harhaanjohtavaa, sillä keho toimii aina kokonaisuutena.

Meidän kykymme liikkua on koko ajan muuttuva ja riippuvainen keholle annetuista ärsykkeistä. Heikentävien ja negatiivisten ärsykkeiden vuoksi, saatamme turvautua selityksiin yksilöllisistä rajoitteista tai tarpeista liikkumisen suhteen. Tällöin ammattilaisten viesti on tärkeä. Kerrommeko yksittäisten lihasten vahvistamisesta vai koko liikkeen vahvistamisesta. Hyväksymmekö puutteet vai haluammeko vaikuttaa niihin?

”Nauttiminen tulee kyvykkyydestä liikkua, joka vahvistaa tunnesidettä ja liikunnallisen elämäntavan pysyvyyttä.”

Santasport Lapin Urheiluopistolla toteutettavassa uinnin kehitystyön alkuvaiheessa selvitettiin uimaan opettelevan aikuisen mahdollisuuksia oppia uintiliikkeitä. Suurimmalla osalla havaittiin useita rajoittavia tekijöitä taloudellisen uinnin opettelemiseen. Useimmiten nämä johtuivat rajoittuneista liikeradoista ja heikoista lihaksista, eli heikosta liikekyvykkyydestä. Useimmilla olisikin paljon tehtävää liikekyvyn parantamiseksi myös altaan ulkopuolella.

Tällaiset havainnot kyseenalaistavat arkiliikunnan hyötysuhteen. Sanonta “salilla vahva, arjessa heikko” pitää usein paikkansa. Liikunta koetaan suorittamisena ja tuntuu kurjalle, eikä tämä tunne motivoi ylläpitämään liikkumista, vaikka haluaisimmekin. Kun olomme on kurja, tunnesyöminen voittaa heikon motivaation liikuntaa kohtaan mennen tullen.

Kyvykkyys liikkua tulisi saada elämänmittaiseksi tavaksi. Liikekyvykkyys ei erittele liikuntamuotojen paremmuutta tai poissulje tapoja liikkua, sillä tarvitsemme liikekykyä kaikissa eri liikkumisen muodoissa hyötyliikunnasta tavoitteelliseen urheiluun. Liikekykymme vaikuttaa myös siihen, kuinka innostuneita olemme liikunnasta eri ikävaiheissa. On tärkeää, että liikuntatunneilla tai juoksulenkeillä meillä olisi vahva tunneside liikkumiseen, jotta ne olisivat mielekkäitä ja jopa hyvällä tavalla koukuttavia. Työpäivän aikana, tai herätessämme olisimme innostuneita siitä, mitä voisimme tänään oppia omasta liikekyvystä tai suorituskyvystämme. Yksistään tiedon puute liikekyvystämme saa meidät hokemaan itsellemme mantran tavoin; Minun täytyy liikkua, sillä minulle tulee hyvä olo liikunnan jälkeen.

Voimme luoda itsellemme merkityksellisen liikekyvyn koska tahansa elämämme aikana, mutta helpointa se on lapsuudessa. Mikäli liikkuminen ei tällä hetkellä motivoi, tulee tunnesiteen mahdollistamiseksi tehdä muutoksia liikekyvyssä, jotta liikkeeseen voi rakastua ja muodostaa pysyvän siteen liikkumiseen. Tähän asti tunneside liikuntaan on totuttu saamaan lajikokeiluista ja itselleen mieluisan liikuntamuodon löytymisestä. Tämä on jatkossakin tärkeä osa oman liike-identiteetin löytämistä.

On kuitenkin tärkeä tiedostaa, että tällä hetkellä lapset astuvat liikunnan lajikokeilun maailmaan hyvin erilaisilta lähtötasoilta, joita on pyritty kaventamaan korostamalla monipuolista liikuntaa. Monipuolinen liikunta ei yksinään tarjoa ratkaisua, sillä se on yleiskäsite ja sellaisenaan liian epätarkka luomaan ymmärrystä liikekyvykkyyden kulmakivistä. Monipuolisen liikkumisen keinoin pystytään vaikuttamaan kaaviossa mainittuun liikekapasiteettiin, joka vastaavasti heijastuu muihin suorituskykyyn vaikuttaviin tekijöihin.

Liikuntalajikokeilujen ohella meidän tulisikin rakastua itse liikkeeseen, koska se on kaiken liikunnan alkupiste. Kyky luoda liikettä vahvistaa myös kyvykkyyden tunnetta, joka luo motivaatiota. Motivaatio vahvistaa tunnesidettä kehon liikkeeseen. Se, miten tai missä lajissa liikutaan, ei ole tämän jälkeen enää merkityksellistä. Lapsi saattaa jopa tuntea, ettei hänen liikekyvyllään ole rajoja. Hän voi kokeilla vapaasti, rohkeudella.

Kaavio. Eri tekijöiden rooli ja vaikutus suorituskykyyn kestävyyslajeissa. (Shemeikka, 2023)

Harrastusten drop out -ilmiössä ja liikkumattomuudessa onkin paljon samaa. Jos nuorilta kysytään syitä liikunnan harrastamiseen, nousevat ystävät monesti tärkeimmäksi. Liikunta ja urheilu ovat parasta yhdessä koettuna. Se ei kuitenkaan kerro vielä mitään kyvykkyydestä. Drop out -ilmiön taustalla on useita syitä. Syyt vaihtelevat ajankäytöstä kyllästymiseen, mutta erityisesti yksilölajeissa nousee esiin kyvykkyyden tai pätevyyden kokeminen. Drop out -ilmiötä pitäisikin tarkastella nuorten näkökulmasta.

Vaihtoehtoisesti voisi ajatella, että ilmoittaudut joka vuosi pitkän matematiikan kurssille, jossa sinulla ei ole täyttä ymmärrystä opetettavasta aiheesta, eikä kehitystäkään tule toivotusti. On ymmärrettävää, että nuoret, kuten kuka tahansa, haluaa hyödyn olevan vähintään panostuksen arvoinen. Tämän valossa on helpompi ymmärtää, miksi niin moni nuori lopettaa urheilun varhain.

Liikkumattomuuden hoitaminen vaatii ponnisteluja useilta yhteiskunnan osa-alueilta. Jos tarkastelemme liikkumattomuuden hoitoa tunnesiteen näkökulmasta, on liikkumaan kannustaminen tällä hetkellä osalle kuin pakkoavioliittoon määräämistä. Tunneside liikkumiseen on heikko jo siitäkin syystä, että arkinen kehon liike on ihmisillä suoraan sanottuna köyhää. Mikä pahinta, olemme hyväksyneet heikon liikekyvykkyytemme ja siksi motivaatiomme liikkua vaihtelee.

Liike ja liikkuminen ovat osa meitä, joten liikkumattomuuteen on aina olemassa syy, jonka juuret eivät ole pelkästään ihmisten laiskuudessa. On myös mahdollista, että ei ole ollut kykyä liikkua ja kasvattaa liike-identiteettiä missään elämänvaiheessa. Liikkumattomuuden hoidon tueksi tarvitaan lisää tietoa ihmisestä liikkujana. Vain siten voimme edetä nykytilanteesta, jossa pyrimme motivoimaan halutonta henkilöä liikkumaan ja ylläpitämään niiden liikuntaa, joille itse liikunta on välttämätön paha.

Kirjoittajat: Jukka Shemeikka & Petra Sippola